Sinä et koskaan kuole!

Marraskuun harmaus, paljaat puut ja matalalla roikkuvat pilvet. Mikä otollinen aika pysähtyä pohtimaan kuolemaa! Koska kuolema on väistämätön osa ihmisyyttä, on oltava sinut kuoleman kanssa voidakseen nauttia täysin elämästä. Siksi haluan jakaa sinulle tämän pohdintani, jonka myötä itse koin suuren helpotuksen kuolemanpelossani.

Olen tullut tietoiseksi, ettei kehoni itsessään ole elävä. Se on kuollutta materiaa, jonka luontainen ominaisuus on hajota alkutekijöihinsä. Tämä voi kuulostaa karulta, mutta niin se vain on. Kun kasvista, eläimestä tai ihmisestä poistuu henki, sen maallinen rakenne alkaa välittömästi hajota. Keho itsessään ei siis ole elävä, vaan jokin ihmeellinen voima astuu siihen, pitäen sen rakenteen koossa ja elävänä aikansa.

Kun olen samaistunut maalliseen olomuotooni, pelkään kuolemaa. Koen kuolevani kehoni mukana. Elämänvoima voi karata kehostani koska tahansa, ja silloin keho alkaa hajota. Kauhistun ymmärtäessäni, etten pysty hallitsemaan edes omaa elossa pysymistäni. Jokainen kudos ja solu, hajoaa lopulta. Ja se voi tapahtua minä hetkenä tahansa. En voi pitää itseäni hengissä. Pelko kouristaa vatsaa kun edes ajattelen asiaa.

Mutta mikä sitten on se voima, joka tämän ihmisen pitää elävänä? Mistä se tulee, minne se menee ja milloin? En voi käskeä sitä tulemaan ja pysymään tässä kehossa ikuisesti. En voi vaatia, en edes pyytää tai rukoilla. Tai voin toki, mutta se ei tottele minun käskyjäni tai pyyntöjäni. Elämänvoima ei lupaa minulle, että huomenna vielä heräisin. Se ei kerro minulle suunnitelmistaan.

Annan vatsassa vellovan kuolemanpelon virrata lävitseni. Päästän irti ja antaudun. Olkoon sitten, tulkoon kuolema. Tulkoon, jos on tullakseen. Siinä hetkessä annan kehoni ja elämäni jonkin suuremman haltuun. Tai oikeastaan vain hyväksyn, että tuon suuremman hallussa ne ovat aina olleetkin. Kaikki muu on ollut toiveajattelua ja harhaa.

Vellottuaan aikansa pelko alkaa laantua. Yhtäkkiä oivalla etten olekaan kehoni, enkä tuo persoona, joka niin kovin pelkää kuolevansa kehon mukana! Nyt koenkin olevani se ELÄMÄ, joka tässä kehossa, mielessä ja sielussa väreilee. 

MINÄ OLEN se voima, joka saa sydämen lyömään, hengityksen virtaamaan ja solut uusiutumaan. Se voima, joka laittaa kehon liikkeelle, tarttuu askareisiin ja innostuu milloin mistäkin. Se voima, joka haluaa kokea tämän maailman ihmisyyden kautta.

Mutta hetkinen, jos minä olen itse elämä, kuinka voin koskaan kuolla? Nauran ääneen :D

Jos minä olen se elämä, joka astuu tähän kehoon ja aikanaan sen jättää, en voi kuolla. Olen tässä, nyt ja aina elossa. Elossa on vain ELÄMÄ ITSE ja se on minun todellinen olemukseni.

Ikuinen elämä siis loi ihmishahmon ja tanssitti sitä hetken. Sitten se jatkoi matkaansa. Kukaan ei kuollut, sillä eihän kukaan koskaan syntynytkään. Elämä vain otti hetkellisen muodon ihmisenä.

Suden Kutsun blogia kirjoittaa Tiina Tolvanen, pitkän linjan henkisen polun kulkija, voimaeläinten viestin tuoja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. 

Olen valmiina auttamaan sinua henkisen kasvun haasteissasi voimaeläintulkinnoilla ja -maalauksilla, sekä tilaustyönä tehtävillä voimaannuttavilla maalauksilla. Katso kaikki palveluni täältä. Maksuttomasti voit tilata Voimaviestin sähköpostiisi tai nostaa voimaeläinkortin.