Aikamme suurin haaste ja mahdollisuus: kohtaa pelkosi.
Olemme eläneet jo noin puolitoista vuotta hyvin poikkeuksellista aikaa. Tuskin kukaan olisi uskonut silloin, kun tietty virus ensimmäisiä kertoja mainittiin, kuinka pitkään tämä erikoinen tilanne jatkuisi. Emmekä toki vieläkään tiedä koska tämä kaikki on ohi, ja millaisessa maailmassa sen jälkeen elämme.
Henkisen kasvun ja oman voimaantumisen näkökulmasta elämme nyt todella hedelmällistä aikaa. Kun totuttua arkeamme ravistellaan voimakkaasti, myös pelkomme alkavat nousta pintaan rytinällä. Ja se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kohdata ehkä pitkäänkin sivuutettuja tunteita ja kasvaa niiden kautta. Jokaista meistä tämä aika haastaa omalla tavallaan, riippuen tietoisuuden tasostamme, kasvuhaasteistamme ja elämäntilanteestamme.
Tässä kirjoituksessa lähestyn tämänhetkistä yhteiskunnallista tilannettamme erityisesti henkisen kasvun näkökulmasta. En aio ottaa kantaa asiakysymyksiin, kuten siihen onko kyseessä oleva virus vaarallinen vai ei, tai pitäisikö sinun ottaa rokote vai ei. Sen sijaan toivon voivani auttaa sinua hieman eteenpäin omien pelkojesi tunnistamisessa ja kohtaamisessa. On nimittäin huomattavasti helpompaa suhtautua kaikkeen ympärilläsi tapahtuvaan, kun et ole jatkuvasti pelon vallassa. Silloin myös näet selkeästi, mikä on totta ja tiedät mikä on sinulle viisain tapa toimia kussakin hetkessä.
Mitä pelko on ja kuinka siitä voi vapautua?
Puolitoista vuotta olemme saaneet mediasta seurata suorastaan raivokasta tautiuutisointia. Joka päivä julkaistaan uudet tartuntaluvut, revitellään oirekuvilla ja kauhutarinoilla vakavista sairastumisista. Tällainen jatkuva uutisilla pommittaminen on omiaan nostamaan pintaan meissä uinuvia pelkoja. Toisaalta myös monien kohtuuttomina pitämät suositukset, rajoitukset ja painostus esimerkiksi rokotteisiin, voivat herättää pelkoa siitä, millaiseksi yhteiskuntamme on muuttumassa. Pelkoa voi herättää myös se, että kokee sisältäpäin tarvetta tulla esille omien näkemystensä kanssa, mutta työtovereiden, perheen tai ystävien reaktiot arveluttavat. Näitä pelkoja ei kuitenkaan kannata nähdä negatiivisena asiana, vaan mahdollisuutena kasvuun ja vapautumiseen.
Omassa kasvuprosessani pelon luonteen ymmärtäminen on ollut käänteentekevä oivallus. Pelko on energiaa, joka perustuu kauhuskenaariolle tulevaisuudesta, mutta sillä ei oikeasti ole mitään informatiivista arvoa. Pelko sumentaa kykymme nähdä todellisuus sellaisena kuin se on. Se ei siis kerro yhtään mitään siitä, tuleeko tuo kauhuskenaario koskaan toteutumaan, mutta se peittää alleen todellisuuden.
On ratkaisevaa ymmärtää, että pelolle ei tarvitse tehdä mitään, eikä sen pohjalta kannata tehdä mitään ratkaisuja elämässään. Pelkoa ei tarvitse väistellä, ei piilottaa, poistaa tai edes ymmärtää. Se tarvitsee vain tuntea. Sallia sen tuntua juuri siltä, miltä se tuntuu ja juuri niin kauan ja niin monta kertaa, kuin on tarpeen. Kaikki pelkoon liittyvät ajatukset ovat myös täysin sallittuja. Mutta mihinkään niistä ei tarvitse reagoida.
Anna vain kaiken virrata lävitsesi, salli ja tarkkaile. Huomaat, että pelko vapautuu ja muuttaa muotoaan pikkuhiljaa, itsestään.
Pelkäävä ihminen on toisten manipuloitavissa
Kun kohtaat pelkosi puhtaasti tunne-energiana, olet omassa voimassasi. Kun pelko haihtuu, toimintaasi ei ohjaa enää pelon tunne vaan puhdas, kirkas tietoisuus. Voit tehdä valintoja sen mukaan, mitä haluat elämääsi, sen sijaan, että valitsisit asioita jotka rauhoittavat pelokasta mieltäsi. Silloin olet vapaa, eikä sinua voida manipuloida. Vapautunut pelkoenergia muuttuu valoksi ja koko olemuksesi värähtelytaajuus kohoaa.
Voimaeläinviesti pelon kohtaamiseen:
Tiikerin voima on rohkeus. Se uskaltaa kohdata pimeimmistäkin luolista esiin ryömivät möröt, tiedostaen, ettei mikään voi todella satuttaa sitä. Toisaalta se myös tietää, että vain kohtaamalla rohkeasti epämiellyttävätkin olennot se voi olla todella vapaa. Siksi se valitsee kohdata kaiken pimeyden, jota sen polulle osuu.
Pelko on vain energiaa ja vapautuessaan se muuttaa muotoaan, leviten valoksi maailmankaikkeuteen. Ota tiikerin voima käyttöösi ja kohtaa pelkosi. Voit luottaa, että ne eivät satuta sinua vaan vapautuvat hiljalleen kun sallit niiden virrata vapaasti.
Tiikerin neuvo: uskalla kohdata kaikki vaikeimmatkin tunteesi ja anna niiden muuttua valoksi!
Suden Kutsun blogia kirjoittaa Tiina Tolvanen, pitkän linjan henkisen polun kulkija, voimaeläinten viestin tuoja, kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija.
Olen valmiina auttamaan sinua henkisen kasvun haasteissasi voimaeläintulkinnoilla ja -maalauksilla, sekä tilaustyönä tehtävillä voimaannuttavilla maalauksilla. Katso kaikki palveluni täältä. Maksuttomasti voit tilata Voimaviestin sähköpostiisi tai nostaa voimaeläinkortin.